Suunnittelijan kevätterveiset

Hei kaikki,

Blogin pitäminen yrityksen perustamisen alkuhuumassa on tuonut lisähaastetta kaiken muun uuden ja tuntemattoman opettelemisen keskellä. Mutta tässä ollaan, entistä viisaampana ja ennen kaikkea valmiimpana ottamaan uusia haasteita vastaan. Siispä lämpimästi tervetuloa takaisin seuraamaan ja osallistumaan toimintaani!

Paljon on ehtinyt tapahtua sitten edellisen postauksen. Päällimmäisenä mielessäni ovat inspiroivat messumatkat Tukholmaan, Pariisiin, Milanoon sekä Göteborgiin. Lomamatkoiltakin on tullut haettua ideoita ja voimia luovaan työhön. Syksyllä aloitin jatko-opiskelun Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa, joten viikoista kuluu usein päivä tai kaksi Kouvoan Kasarminmäen kampuksella. Töitä on ollut mukavasti tasaiseen tahtiin, sekä lehti- että suunnittelupuolella. Referenssikuvien ottaminen valmistuneista kohteista olisi loppukevään ja kesän projektilistalla päällimmäisenä, samoin maisterityön aloittaminen.

Kuluneeseen viikkoon on mahtunut niin hauskanpitoa kuin 13 tuntisia työpäiviä. Olen muun muassa valinnut asiakkailleni huonekaluja, mattoja, verhokankaita, maalisävyä kuistin lautalattiaan, puuvahan sävyä kattopanelointiin sekä suunnitellut keittiön toimintoja ja valinnut keittiön ovi- ja tasomalleja. Melko tehokasta kolmipäiväiselle työviikolle! Maanantaina lomailimme vielä Himoksen rinteissä, ja perjantai kului opiskeluiden merkeissä Kouvolassa, josta oli kätevä jatkaa viikonlopun viettoon mökille. Näin aurinkoisena viikonloppuna mökin rauhassa löytyikin sopivasti aikaa, voimia ja inspiraatiota blogin kirjoittamiseen sekä hinnastojen päivittämiseen. Ohessa kuvakoostetta viikon tapahtumista, eli auringonlaskua Himoksella, sisustusvärien ja -materiaalien yhteensovittamista asiakasperheen olohuoneeseen, yllättävä ihastuminen Myyrmannissa mustaksi maalattuun vaneriseinään sekä mökin lähellä olevat vanhat aittarakennukset, joihin ilta-aurinko osui kauniisti.

Slide1

Slide2

Aurinkoisin kevätterkuin,

Elisa (mökin tuvasta)

Designer´s Day 7.12. Gumbostrandissa

Gumbostrand on kuin satukirjasta, kaunis ja epätodellinen merenrantamiljöö Sipoossa. Rakastuin paikkaan pari vuotta sitten, kun ajelimme sinne asuntoilmoituksen innoittamana. Loistava syy poiketa Gumbostrandissa on  reilu vuosi sitten avattu Konst & Form, K. Harwall Oy:n vanhaan tehdasrakennukseen rakennettu taidegalleria, myymälä, ravintola ja kokouspaikka. Lauantaina 7.12. Konst & Formissa järjestettiin Designer´s Day, eli paikalle oli kutsuttu myynnissä olevien designtuotteiden suunnittelijoita.

Tapasin Designer´s Dayssa 1kertaa2-tekstiilimalliston suunnittelijat Piia Kalliomäen ja Marika Lehden, Lillagungan keinun suunnittelijan Anton Stenforsin sekä taiteilija Johnny Ramstedtin, joka esitteli käsinmaalaamiaan graffiti-henkisiä tarjottimia.

Suunnittelijan terveiset

Hei kaikki! Olin päättänyt aloittaa bloggaamisen puoli vuotta sitten, silloin kun perustin yritykseni. Tässä sitä ollaan, viisi kuukautta ja seitsemän päivää myöhässä. Ensimmäiseen postauksen olin ajatellut kirjoittaa yrityksen perustamisen kiemuroista ja kotisivujen avaamisesta. No, kotisivutkin avautuivat yleisölle pari viikkoa sitten. Seuraava suunnittelemani aihe taisi liittyä Habitare-messuihin ja kolmas uusiin ruokatuoleihini, elämäni ensimmäisiin kunnon tuoleihin. Sen jälkeen tarkoitukseni oli kirjoittaa inspiroivasta sisustusmatkasta Köpenhaminaan ja myöhemmin lomareissusta Budapestiin, jossa kiersin kaiken sisustamiseen liittyvän kaukaa. Suunnittelijana olen ”onneksi” tottunut siihen, että asiat eivät aina mene niin, kuten oli ajatellut. Niin pääsi käymään myös ensimmäisen blogikirjoitukseni kanssa. Blogini viivästymisestä huolimatta iloitsen kaikesta kiireestä ja jännityksestä, joista olen saanut viimeisen puolen vuoden aikana nauttia. Olen huomannut, kuinka (työ)asiat muuttuvat hetkessä sekä sen, kuinka nopeasti saa kulutettua kuukauden päivät lorvimalla kotona. Olen päässyt monenlaiseen jännittävään projektiin mukaan, tutustunut uusiin ihmisiin ja saanut asioita aikaan niin työ-, yhdistys- kuin harrastusrintamallakin. Kiire on siis vain positiivista.

Aika näyttää, minkälainen blogistani muodostuu. Kamera kulkee usein mukana niin lenkkipoluilla kuin tapahtumissakin, ja kuvat ovat minulle tärkeä inspiraationlähde. Myös kirjoittaminen on aina tuntunut omalta jutulta. Otan mielelläni vastaan vinkkejä siitä, mitä blogini voisi olla, ja minkälaista sisältöä olisi mukava seurata. Olisiko kiinnostavaa kuulla lisää sisustussuunnittelijan ja -toimittajan arjesta, sisustuksen trendeistä ja uutuustuotteista, sisustamisesta maailmalla tai omista projekteistani? Itse haluaisin aina palan kaikkea, ja ehkä jotain sellaista tämä blogikin tulee olemaan – sitä sun tätä matkan varrelta.

Vielä lyhyesti yritykseni taustoista ja kuluneesta vuodesta. Toimittajansijaisuuteni Divaani-lehdessä päättyi maaliskuun lopussa, ja heti huhtikuussa nökötin yrittäjäkurssilla. Vietin kesäkuun seitsemänteen asti aikaa liiketoimintasuunnitelman parissa ja yrittäjyyteen liittyvillä luennoilla. Lähetin yrityksen perustamisilmoitukset ja hain starttirahaa, opettelin kotisivujen tekemistä ja haalin referenssiaineistoja kasaan. Syksy vierähti lähinnä toimittajantöiden parissa ja lukuisissa tapahtumissa, tilaisuuksissa, matkoilla ja koulutuksissa. Pian onkin jo joulu, ja ensi vuodeksi on taas kaikenlaista uutta suunnitteilla. Yrittäjäksi ryhtyminen on ollut elämäni suurin ja haastavin projekti, josta en luopuisi koskaan. Kuinka paljon voikaan oppia uutta näinkin lyhyessä ajassa! On myös mahtavaa huomata pärjäävänsä omillaan. Tai ainakin melkein. Kiitos siis suurelle tukijoukolleni tsempistä, ilman teitä en olisi nyt tässä.

Odotan innolla kommenttejanne! Toivottavasti nähdään ja kuullaan pian.